Aktiivisin tinausvaihe
Tietoa ja komponentteja - Annankatu. Tietoa elektroniikasta ja uusia rakenteluohjeita sain jo aiemmin mainitsemani Yleiselektroniikan julkaisemasta ilmaislehdestä. Richardinkadun pääkirjastosta löytyi myös jonkun verran elektroniikkaharrastusta käsitteleviä kirjoja. Annankadulla olevia elektroniikka-liikkeitä oli Eirasta päin tultaessa ensin vasemmalla Ison Roobertinkadun jälkeen Yleiselektroniikka, heti Erikinkadun jälkeen vasemmalla muistaakseni RadioDuo, toisella puolella katua oli myös jokin alan liike. Bulevardin jälkeen oli heti vasemmalla Elektrofoto ja joskus myöhemmin myös Annankadun ja Kalevankadunkulmassa liike, jonka nimeä en muista.
Mitä kaikkea tulikaan rakennettua?
Suurin osa elektroniikkalaitteista tuli rakennettua johonkin todelliseen tarpeeseen mutta olihan joukossa myös joitakin
laitteita, joita tuli tehtyä ihan vaan huvin vuoksi. Samalla kun rakennettujen laitteiden määrä kasvoi alkoi myös
kerääntymään varasto elektroniikan perusosia mutta valitettavasti myös kasvava määrä ei toimivia kytkentöjä. Useimmiten syy
toimimattomuuteen oli varmaan tinaaja mutta joskus oli myös harmillista myöhemmin huomata että vika olikin lehden
ohjeissa, joka oikaistiin muutama kuukautta myöhemmin tulevassa lehdessä.
- tihkukytkin auton tuulilasipyyhkimille
- hämäräkytkin pihalampuille
- 6 kanavaiset valourut
- MV valokuvien valotusautomatiikka
- verkkolaite 230VAC -> 9 VDC
- hakkuriteholähde 12 VDC -> 230 VAC
- levysoitin vahvistimella
- DNL kasettikohinan poistolaite
- erilaisia 555 piiriin perustuvia ajastuslaitteita
- digitaalinen kieroslukumittari
- signaaligeneraatori sini-, neliö- ja sahalaita-aalto
Ainoastaan verkkolaite on näistä edelleenkin olemassa ja käytössä. Muutamat muut rakennetuista elektroniikkakorteista
lienee kellarissa "miljoonalaatikossa".
Uuden rakentamisen lisäksi tuli eteen myös kaveripiirin stereoiden ja autoradioiden vianhakua ja korjausta. Näiden
korjattavien laitteiden piirikaavioiden hankinta olikin aivan oma taiteenlajinsa sillä merkkihuollothan niitä ei
tietenkään mielellään ulkopuolisille luovuttaneet.
Aktiivinen elektroniikkaharrastus hiipui pikkuhiljaa muiden projektien ja harrastusten tieltä - talonrakennus, puutyöt ja
kolariautojen kunnostus. Kokonaan se ei kuitenkaan ole unohtunut sillä työssäni olen lähes päivittäin eri muodoissa
tekemisessä ammattilaitteiden ohjauselektroniikan kanssa.